UKK -puistossa viikolla 42

Tästä vaelluksesta teki mielenkiintoisen ennen muuta sääolot. Tokihan sää vaihtelee tunturissa aina, mutta pysyvän lumipeitteen mahdollinen saapuminen ja jäätyvät vesistöt luovat erityisen jännitteen. Itse en ole aiemmin vaeltanut kuin kesällä, matkakumppaniksi sain kihlattuni, jolla ei ole juurikaan kokemusta vaeltamisesta, osa kuvista on hänen ottamiaan. Poikkeuksellisesti reittimme nojautuu autiotupiin, joita kesäisin vältän kuin ruttoa. Mukavuussyistä, ja kenties olosuhteisiin nähden hieman heppoisista varusteista johtuen, aiomme yöpyä teltassa vain pakosta.

1. Päivä: Kiilopää - Suomunruoktu

Vaellus alkoi Kiilopäältä nollakelissä ja auringonpaisteessa.

Ensimmäinen tauko Niilanpään poroerotuksen vanhan kämpän raadolla. Uusi tupa, jonka toinen puoli on avoin, eli vapaa käytettäväksi, on alempana rinteessä.



Edellisyönä on ollut kohtalainen myräkkä ja joitakin puita oli kaatunut syvemmällä erämaassa. Alkumatkasta ura on leveä. Lämpimästä Helsingistä tulijalle tällainen säätila on lempeää siedätystä siihen mitä on luvassa. Niilanpään harjan yli päästyämme alkaa räntäsade ja tuuleekin kohtuullisesti.




Yötä olemme Suomunruoktun autiotuvassa, joka on viime yön ollut täynnä. Me saamme kuitenkin olla kahden.

2. Päivä: Suomunruoktu - Kustunlampi - Tuiskukuru

Aamulla on kuusi astetta pakkasta ja poutasää. Kuljemme alavirtaan Suomujokea.

             

Alkumatkasta käymme tutustumassa vanhaan kullankaivajien saunaan, jonka katto on juuri uusittu.

Pysähdymme lounastamaan Salonlammen laavulle (paikan päällä laavussa lukee virheellisesti Kustunlampi). Laavulta kapuamme Pikkutuntureiden kylkeen, Vintiläojan vartta pitkin. Kuusikko on täällä komeaa.

Pikkutuntureiden eteläpuolelle ehtiessämme alkaa lumisade.

              

Tuiskukurun tuvalla on seuraa, muttei kuitenkaan liian tiivistä.

3. Päivä: Tuiskukuru - Luirojärvi

Lumi on peittänyt maan yön aikana, ja pakkasta on yhdeksän astetta.



Kettu on käynyt tarkastamassa löytyykö pihasta ruokaa. Edellisyönä se on vienyt varomattomien partioalaisten rinkoista sellaisen määrän eväitä, että tuvan vieraskirjaan on tallennettu vihamielisiä ilmaisuja opportunistista eläintä kohtaan. Lähtiessä maisema on kieltämättä viehättävä.



Nopeasti oppii sen, ettei kuivassa pakkasilmassa rinkkaa kantaessa voi paljoa vaatteita pitää. Pitkät kalsarit ovat liikaa, takin alle riittää kerrastopaita. Alla nimetön puro.

               

Luirojoen vesi on alhaalla ja pääsen siitä yli kuivin kengin, kumppanilla toinen kenkä hieman haukkaa vettä, mutta onneksi tuvalle on vain lyhyt matka. Hiltonissa ei ole ketään, joten menemme pienempään Rajan kämppään, suurta tupaa on kahdelle turha lämmittää. Täälläkin olemme kahden. Alla Joukhaispää ja Lupukkapää Luirojärven rannalta kuvattuna.



Vaahtoutunut vesi jäätyy Luirojärven rantaan erimuotoisina "lautasina".



Käymme ilman rinkkoja tarkastamassa Raappanan kammin, mutta sen ovi on irti ja ikkunaruutu kadonnut, joten päätämme olla tulematta sinne ensi yöksi. Raappananlampi on jo jäässä, takana oikealla Sokosti.

4. Päivä: Luirojärvi - Sokosti - Luirojärvi

Aamulla pakkasta on neljä astetta. Lähdemme käymään päiväretkellä Sokostilla.
Pilvet väistivät meitä sopivasti ja pääsimme käymään ylhäällä melko vaivatta, vaikka korkealla luonnollisesti tuuli on viileä. Ensimmäinen katse taakse Luirojärvelle.



Ja matka jatkuu.

Paikoin liukkaan rinteen kiipeäminen palkitsee huipulla mm. tällaisella näköalalla.

Kirkkaan päivän aikana pakkanen kiristyy. Kämpällä harjoittelen kirveen käyttöä ja veistelen klapista paistolastan, mutta letut epäonnistuvat. Yöllä on näyttävät revontulet, jotka tuvan pienestä ikkunastakin vihreää valoaan hohkaavat, niin että tulee kolme kertaa ravattua järven rantaan ilmiötä seuraamaan. Pakkanen kiristyy yön aikana kahdeksaantoista asteeseen ja Luirojärvi jäätyy. Tässä suunnilleen samat paikat kuvattuna illalla ja aamulla.

5. Päivä: Luirojärvi - Sarvioja

Kuten tuli jo kerrottua oli aamulla kireä pakkanen. Kirkas jää kantoi jo ainakin rannassa. Kalanpoikaset uivat jalkojeni alla. Kirveen hamaralla hakkasin reilun parin sentin teräsjäähän aukon, veden ottamista varten. Kun aamiainen oli syöty ja tupa siistitty, jatkui matka jälleen rinkat selässä, Pälkkimäojan kautta Siliäselän yli Sarviojan kämpälle.

Pälkkimäojan ylitys oli viileä. Jää ei vielä kantanut, eikä jäisillä kivillä viitsinyt yrittää kuivin jaloin ylitystä, sillä liukastumisen ja pahemman kastumisen riski oli liian suuri. Jalat lämpenivät pian kävellessä.

            

Pälkkimäojalta jatkoimme sivupuroa seuraten ylävirtaan, kohti tuntureita. Aurinko lämmitti rinnettä ja vihreät sammalet muodostivat voimakkaan kontrastin ympäristöönsä, paljastuessaan lumen ja jään seasta.

            

Jääkukkia ja sammalta.

           

Pälkkimäpään rinteen vesiputouksen olemassaolosta meillä ei ollut ennalta tietoa. Monesti itse selvitän vasta jälkeenpäin tarkemmin mitä tunnettuja kohteita on tullut käytyä, kun suunnitelmat ovat hiukan hataria tai vähintäänkin joustavia. Putous löytyi Joel Aholan Saariselkä -oppaasta.

            

Tuolta tultiin, pilven läpi. Auringon alla horisontissa näkyy vielä välkähdys Luirojärveä. Nousussa hiki tuli väistämättä. Tuntui siltä ettei täällä pakkasta olekaan. 

Siliäselällä oli tilaa hengittää ja maisemassa avaruutta. Avotunturissa sielu lepää. Vaikea sitä tunnetta on tarkemmin kuvailla. Kuvassa vasemmalta lukien Vaulopää, Ruopimapäät (taaempana) ja Hattupää.

Jatkamme Vaulopään yli kohti Sarviojaa. Tässä nimetön kuru Siliäselän ja Vaulopään välissä. 

Hiukan ehti jo hämärtyä, ennen kuin ehdimme kämpälle. Sarviojan ylitys oli vähäisestä vedestä johtuen kuitenkin helppo, edistyneestä jäätymisestä huolimatta. Pakkasta oli nytkin kolmetoista astetta. 

Tuvassa oli avotakka, jonka avulla yritimme kämppää ensin lämmittää. Tunnin päästä sisäilma oli lämmenyt vain asteen verran (neljästä asteesta viiteen) ja ymmärsimme laittaa tulen kamiinaan. Tämä tupa ei muutenkaan ollut niin lämmin kuin aiemmat. Ikkunaa ei saanut tiiviisti suljettua, mutta kkaksi pesällistä polttamalla päästiin sentään yli kymmenen asteen. 

Päivällisellä:

6. Päivä: Sarvioja - Porttikoski

Aamusella sisällä on viitisen astetta lämmintä. Tällä vaelluksella tämä tuntuu jo kylmältä. Melkoista hemmottelua verrattuna teltassa yöpymiseen. Ulkona on viisitoista astetta pakkasta. Nyt Sarviojakin on jäätynyt kunnolla. Hidasvirtaisemmilta osin joki olisi retkiluistelijan unelma. Jää tuntuisi kantavan ja se on kirkasta, joen pohja näkyy.

             

Joki on niin kaunis, että kuljemme polulla sen rantaa pitkin liian pitkään. Huomaan virheen kuitenkin vasta paljon myöhemmin, kun ihmettelen miksei Sotavaaranojan silta tunnu tulevan lainkaan vastaan.

Kaarnepään havupuuta kasvava alarinne on huurteisena kaunis.

Pieni epävarmuus ja ärtymys ehtii jo syntyä, kun sillan ja tulipaikan olisi mielestäni pitänyt osua näköpiiriimme jo tuntia aiemmin, mutta lopulta kärsivällisyys palkitaan ja saavumme sillalle, jonka kaide on romahtanut niin ettei siihen voi enää nojata, vaan on sujuteltava kahta tukkia pitkin kosken yli. 

               

Tulipaikan puut ovat niin huonossa kunnossa, että tulenteon sijaan satsaamme siihen, että ehdimme valoisan aikaan Porttikoskelle. Matka jatkuu suunnassa kulkien, sillä haluan löytää perille varmasti. Polkujen tulkinta osoittautui aiemmin liian haastavaksi.

Porttikoskelle löydämmekin virheettä. Yöksi tupaan saapuu pari metsästäjää, jotka lämmittävät tuvan niin kuumaksi ettei makuupussia voi käyttää. Koirakin otetaan sisään ulisemaan keskellä yötä. Koppelo kypsyy padassa ja tuliliemet näyttävät maistuvan, mutta äänentasot pysyvät kuitenkin kurissa, ja saan suunnilleen riittävästi lepoa.

7. Päivä: Porttikoski - Kivipää

Aamulla tuvassa on järjettömän kuuma ja ovea on pakko pitää auki pukiessa. Järjetöntä tuhlausta tällainen puunpoltto. Ulkona on lempeän tuntuinen kymmeneen asteen pakkanen. Alkuun kahlaamme Suomujoen yli tuvan kohdalta, virta on polvensyvyinen.

Päivän mittaan sää lauhtuu ja lunta sataa, niin ettei kapeaa polkua kulkemassamme solassa näe, vaan täytyy taas edetä kompassin avulla. Näin päästäänkin sinne minne on aikomus. Kulasjoen ylitys on kuitenkin hieman haastavampi.

Joki on enimmäkseen jäässä, yhden suvannon osalta kokonaan, mutta päätämme kuitenkin etsiä reittiä sieltä missä vesi on oletettavasti matalaa, eli kesäisen kahluupaikan kohdalta. Kummassakin rannassa on voimakkaammin virtaavan veden uoma, jossa ei juurikaan jäätä ole. Sauvalla jään paksuutta kokeilemalla löydän melko turvallisen oloisen reitin, joka väistää sulapaikat mahdollisimman kaukaa. Ainakin pari senttiä on jäätä heikoimmassakin kohtaa. Tähän kaikkeen toki kuluu puolisen tuntia. 

Hiihtävällä askeleella hiipien ja rinkkoja jäätä pitkin hinaten, kuljemme parinkymmenen metrin matkan varovasti hengittäen. Vaikka jään alta paistaa kahdessa kohtaa vaaleampi kivi, jonka avulla voi päätellä ettei vettä sillä kohtaa ole kuin korkeintaan polveen. Ikinä ei tiedä millaiseen kuoppaan onnistuu jään pettäessä uppoamaan.

Vastarannalla ilo on ylimmillään. Harvoin on olo näin helpottunut. Jonkinlainen köysivarmistus olisi syytä olla tällaisia tilanteita varten.

Loppumatkan kävelemme reipasta vauhtia navakassa vastatuulessa ja lumipyryssä. Lounas syödään vasta tuvalla.

8. Päivä: Kivipää - Saariselkä

Aamulla lunta pyryttää yhä, mutta hieman keveämmin. Tupa on soinut tuulessa koko yön. Tuuli on yhtä navakka kuin eilen saapuessa, pakkasta on vain reilu aste. Lunta on paikoin parikymmentä senttiä, toisessa kohtaa ei juuri lainkaan, kiitos tuivertavan tuulen.

Tällä säällä emme lähde ylittämään Kivipäätä, vaan kuljemme koivikon suojissa sen ja Paskatunturin välistä.

Vaelluksen viimeinen päivä on itselleni tyypillisesti tällainen. Kuvia ei paljoa tule otettua, painotus on siinä että ehditään ajoissa perille. Lähtijän mieli on haikea, eikä näin lyhyen reissun jälkeen ole mitään intoa palata kotiin, vaikka pullakahvin odotus onkin kova. Sukset kun vaihtaisi jalkojen alle ja rinkkaan pakkaisi lisää eväitä, niin matkaa jatkaisi mielihyvin.

Luttotuvalle sentään pysähdytään syömään. Kylpylän pysäkille saavumme bussin kanssa samaan aikaan.

Yhteenvetona voi todeta, että vesistöjen ylitykset olivat vaelluksen suurin haaste, niin kuin yleensä kesäisinkin. Tällä kertaa haasteet olivat vain hiukan erilaisia, mutta yhtä lailla riskejä välttäen niistä selvittiin. Makuupussin pitää olla paksumpi, ja käsien ja pään suojaaminen kylmältä on erittäin tärkeää.

Tärkeitä varusteita olivat myös valaisimet, kirves ja Trangian polttimon esilämmitin. Näistä mitään en ole kesällä kantanut mukana. Myös kello oli hyödyllinen, että tietää tarkemmin milloin pimeys lankeaa, ja voi miettiä päivän aikana reittiä sen mukaan. Itselleni tämä oli ainakin sopiva tapa lähestyä kylmemmässä kelissä vaeltamista. Heti kun saan varusteet ja aikataulun kuntoon niin lähden hiihtovaellukselle. Eipä tarvitse odotella kesän tuloa. Aiemmin olen suhtautunut touhuun paljon varauksellisemmin.