Ajatuksia tappamisesta

Tietoisuus kalan satuttamisesta on läsnä heti kun kalan ensipotkut välittyvät siiman kautta käsiini. Prioriteettina on kuitenkin kalan voittaminen, sen kelaaminen ylös koukusta irrotettavaksi tai lahdattavaksi. Näiden tapahtumien aikana tulen monesti kyseenalaistaneeksi koko touhun mielekkyyden, eritoten jos vapautettavaksi aiotun kalan irrottaminen koukusta osoittautuu hankalaksi. Tällainen kiusallinen sisäinen ristiriita on yleensä tapana ohittaa järkeilemällä.

Nykyisin laki vaatii alamittaisen kalan vapauttamista, oli kala miten heikossa kunnossa tahansa. Onnistuneen vapautuksen jälkeen kala, jolle ei ole aiheutunut isompia vaurioita, ja joka on saanut kerätä voimia hapekkaan veden virratessa kiduksiensa läpi, kalastajan tarvittaessa avustaessa, jatkanee elämäänsä hyvävoimaisena. Konkreettinen todistus tästä on se, kun valokuvan perusteella tunnistettavissa oleva taimen tarttuu koukkuun reviirillään, samasta kosken poterosta vuosi toisensa jälkeen. 

Joskus elvytysyritykset osoittautuvat hyödyttömiksi (etenkin lämpimän kesäveden aikaan niin saattaa oikeaoppisesta elvytyksestä huolimatta käydä) ja kala kellahtaa selälleen kerta toisensa jälkeen ja löytyy jäykistyneenä joen pohjasta seuraavana aamuna. Vapautettavan kalan kohdalla tunnelma on helposti hankala. Jätän haikeat hyvästit ja olen pahoillani aiheuttamistani vahingoista. Epäluuloisuus kalan tulevaisuudesta vaivaa.

On helpompi tehdä ratkaisu jonka seuraukset eivät jätä arvailujen varaa; lopettaa kalan kärsimykset. Kun kalaa kolkatessa sen läpi kulkevat viimeiset väristykset, on tunnelma väkevä. Kuitenkin sekä saalistusprosessi että saaliin valmistaminen ruoaksi, ja lopulta aterionti, on nautinnollista. Toiminnan aiheuttama mielihyvä saa moraaliset pohdinnat tuntumaan naurettavilta. On vapauttavaa antaa sisäisen saalistajansa ottaa valta. Onnistumisen jälkeen, kalastajaan suhteutettuna rääpälemäisen, kalan kanssa poseerataan kameralle onnellisena ja vapautuneesti hymyillen. Väristykset kulkevat kehon läpi ja välittäjäaineiden viesti on selvä; ruuaksi tappaminen kannattaa. 

Tämä hauki päästettiiin lappalaisten perinteiden vastaisesti takaisin harventamaan jalokalakantoja :

Taimenen pentu joka ei selvinnyt koukun lävistettyä silmän sisäkautta:



Juha Ojaharjun artikkeli kalan vapauttamisesta

Johdanto

Jotta kirjoitteluni käynnistyisi ymmärrettävästi, koitan näin alkuun selvittää mikä tämän blogin tarkoitus on. Aion dokumentoida mahdollisimman hyvin vaelluksen jonka pyrin toteuttamaan tulevana kesänä. Tavoitteeni on kävellä Suomi-neidon pään ympäri, Nellimistä Tirroon, joka sijaitsee viitisentoista kilometriä Inarin taajamasta länteen. Reittini on tarkoitus noudatella melko tiiviisti Suomen ja Norjan välistä rajaa, aina Karigasniemelle asti, josta suuntaan sitten vanhaa postipolkua seuraillen kaakkoon, kohti Tirroa. Matkan varrella poikkean neljään kylään (Sevettijärvi, Nuorgam, Utsjoki ja Karigasniemi) joissa voin täydentää ruokavarantoja, ja korjata mahdollisia muita puutteita. 


Toivon onnistuvani jakamaan tätä kautta kokemuksia ja ajatuksiani suuremmalle joukolle, kuin pelkällä suullisella tiedottamisella. Päivitysten tiheys ja laatu reissun aikana on tosin melko riippuvainen siitä, millaisin resurssein matkaan pääsen. Toivon kirjoituksieni herättävän ajatuksia siinä määrin, että ne muotoutuvat kommenteiksi ja keskusteluksi asti. Sillä ei ole merkitystä, millainen tietämys lukijalla on aiheesta entuudestaan, erilaisia näkökulmia kaivataan aina. Tavoitteeni on välittää lukijalle se ainutlaatuinen tunnelma jonka reissussa voi tavoittaa, siten että se välittyisi myös teille, jotka ette ole suunnittelemassa vastaavanlaisia reissuja. Tulen kirjoittamaan myös muista luontoon ja siellä liikkumiseen liittyvistä aiheista, erityisesti siitä mitä erämaalla on kulkijalleen annettavaa. Oman kalastuskauteni avaamisen kunniaksi, on ensi viikolla luvassa pohdintaa niistä tuntemuksista, joita kalan saalistaminen ja tappaminen herättää.